Noniin, muutin vähän tämän osan nimeä ja juonta, koska keksin vieläkin paremman juonen kuin mitä lupasin. :) Tähän alkuun ei tule mitään alkukuvaa, koska tämä on hyvä ilman sitäkin. Jälleen kerran toivon sitten niitä kommentteja, koska raadoin tämän osan parissa hampaat irvessä. Pakkohan tämä oli ihmisten ilmoille saada!

"Niin, August-kulta, pääsenkö sisälle?" Andromeda kysyi uudestaan ja seisoi järkähtämättä ovella. Augustin mielestä oli parempi päästää isoäiti sisälle, sillä hän ei varmaan liikkuisi tuosta ja totta puhuen häntä kiinnosti isoäitinsä tarina.

August päästi isoäitinsä sisälle ja johdatti häntä ruokailutilaa kohti. Syrjäsilmällä August huomasi, että Andromeda vilkuili heidän taloaan ja henkäisi aina, kun hänen eteensä osui jokin arvokkaampi tai muistoja herättävä esine. Augustin suupielet kaartuivat hymyyn. Hän muisti, kun isoäiti oli ollut mukava, ja tämä olemus muistutti suurenmoisesti sitä Andromedaa, joka tämä oli ollut Augustin ollessa vielä pikkupoika. Andromeda oli vain... nuorempi, nuorempi kuin August.

Andromeda istuutui ikkunan edessä olevalle sohvalle ja katsoi Augustia suoraan silmiin. August puolestaan istui oven viereen ja tarkkaili isoäitiään huolellisesti.
"Kuule, minkä takia sinä tulit aamuyöstä?" August kysyi palaten halusta tietää, miksi isoäiti ei ollut tullut jo päivällä.
"No..." Andromeda aloitti, mutta käänsi katseensa pois.
"Niin?" August äänensävy oli kannustava.
"En vain halunnut tavata muita talon asukkaita ennen sinua. Enhän edes tunne ketään muita kuin sinut! Odotin pensasaidan takana, kunnes sinä tulisit töistä. Sitten päätin tulla käymään."
"Sinun täytyy tavata vaimoni Rebekka ja poikani Seamus sekä hänen kihlattunsa Katin."
"No, voisihan sitä." Andromedan kasvoille nousi vieno hymy.

Talon asukkaista ainakaan Seamus ja Kati eivät olleet unten mailla, eivät sinne päinkään. He olivat viettäneet pitkän yön toistensa seurassa. Kummallakaan ei ollut töitä seuraavana päivänä, joten he olivat todenneet illan olevan mitä mainioin pienelle kuhertelulle.

Kati päätyi alimmaiseksi, kun Seamus innostui. Hän kuitenkin vain nauroi, kun Seamus suuteli häntä ja Kati suuteli intohimoisesti takaisin.

Aamu sarasti, kun pari pääsi vihdoin ja viimein pois sängystä. Kumpikaan ei tuntenut itseään väsyneeksi, pikemminkin he olivat pirteitä kuin peipposet. Seamus kaappasi kihlattunsa vielä suuteloon.
"Kiitos ihanasta yöstä, hunajaiseni", Seamus kuiskasi käheällä äänellä Katin korvaan.
"Ole hyvä vain", Kati kehräsi takaisin.

"Tiedätkö mitä Kati?" Seamus sanoi ja tarrasi Katin käsistä kiinni. "Olet ainoani, kultani, rakkaani, paras ystäväni."
"Tiedän sen", Kati naurahti lempeästi.
"Olet minulle kaikki kaikessa, enkä tiedä mitä tekisin ilman sinua", Seamus jatkoi.
"Kuinka monelle naiselle olet sanonut noin?" Kati kiusoitteli ilkikurinen hymy huulillaan.
"Vain sinulle."

Kati oli vaihtanut ylleen pyjaman ja saavuttuaan ruokailuhuoneeseen hän huomasi naisen istumassa sohvassa.
"Kukas tämä on, August?" Kati kysyi. "Tietääkö Rebekka hänestä?"
"Rebekka?" Andromeda hätkähti ja nosti katseensa. "Mitä tekemistä Rebekalla on teidän kanssanne?"
"Hän on vaimoni, suloinen, viaton vaimoni", August sanoi ja hänen katseensa oli lempeä.
"Entä kuka sinä olet?" Kati kysyi ja nyökkäsi Andromedaan päin.
"Hän on isoäitini Andromeda", August sanoi.
"Sinun isoäi -?"
"Mene sanomaan Seamusille, että hän tulee tänne", August pyysi.

Kati riensi makuuhuoneeseen, jossa Seamus oli vielä.
"August pyysi sinua tulemaan ruokailuhuoneeseen. Hänen isoäitinsä on siellä, joten sinun täytyisi tulla myös", Kati selitti.

Samaan aikaan Rebekka oli juuri herännyt ja noussut vuoteesta. Hän katsoi suihkulähdettä ja oli ajatuksissaan. Hän oli kuullut yöllä ovikellon soivan ja oli kuullut jonkun naisen puhuvan Augustin kanssa. Kukahan tämä nainen oikein oli?

Rebekka suuntasi vaatekaapille, joka oli Augustin makuuhuoneessa. Mikäli talossa tosiaan on naisvieras, minun täytyy näyttää siltä, että todellakin olen talon emäntä. Eivät tuollaiset pienet tytöt tule tänne komentelemaan. Minä syön tuollaisia rakastajattaria aamupalaksi, Rebekka ajatteli.

Laskeuduttuaan alakertaan Rebekka saapui melkein suoraan ruokailuhuoneeseen. Hän hymyili, kun näki Seamusin ja Katin onnellisina, aivan kuin hän ja August nuorena. Nyt asiat olivat nähtävästi kuitenkin muuttuneet.

Rebekka pysähtyi yhtäkkiä sohvan eteen. Sohvalla istui nainen, nainen jonka hän tunsi, nainen jonka hän oli tavannut monen monituista kertaa, nainen joka oli kehunut häntä moneen kertaan. Mitä Cécilie Augusta tekee täällä?

"Mitä arvon rouva Augusta tekee täällä?" Rebekka kysyi arvostavalla äänensävyllä.
"Olen tapaamassa teidän perhettänne, Rebekka", Andromeda vastasi.
"Kuka rouva Augusta?" August toisti sohvalta.
"Se on minun salanimeni", Andromeda sanoi salaperäisellä äänellä.

"Haluaisin kertoa tarinan", Andromeda sanoi, "tarinan siitä, kuinka olen tässä ja näin nuorena. Pyytäisin teitä istuutumaan ruokapöydän ääreen, jotta voin kertoa tarinaani." Kaikki kotona olijat istuivat pöydän ääreen ja katsoivat Andromedaa odottavina.
"Niin, August muistaa, kun niinsanotusti kuolin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Jouduin Manalaan, Tuonelan jokea pitkin sinne pääsin. En kuitenkaan muista mitään tuon jälkeen."

"Muistissani on tyhjiä ja mustia aukkoja, jotka eräs nainen pystyi täyttämään. En siis ole kuollut, mutta en ole täyttä verta ja lihaakaan, ainakaan siinä muodossa missä te. Niin, palatkaamme nyt siihen, kun heräsin..."

"Hiukseni olivat auki ja takkuiset. Makasin kylmällä ruohikolla ja satoi rankasti, joten olin likomärkä. Tunnustelin käsiäni, ja ne olivat sileät, eivät ollenkaan ryppyiset."

"Aukaisin silmäni, kun tunsin jonkun hengittävän edessäni. Nousin kyynärpäitteni varaan. Edessäni oli nainen, joka tarkkaili minua herkeämättä. 'Oletko kunnossa?' hän kysyi. 'Se oli melkoinen pudotus.' Olin täysin ymmälläni, sillä en muistanut pudonneeni mistään, enkä tiennyt alkuunkaan olinko kunnossa, koska raajani olivat kohmettuneet kylmyydestä - kaikki tunto oli poissa. 'Lu-luulen että olen', vastasin värisevällä äänellä ja katsoin naista epäluuloisena. 'Kuka sinä olet?' rohkenin kysyä."

"'Olen Tatiana, muuta sinun ei tarvitse tietää, Andromeda', Tatiana vastasi minulle. Tuijotin häntä ja ihmettelin hänen kauneuttaan. Hänellä olivat korpinmustat hiukset, jotka olivat taidokkaasti nutturalla sekä norsunluunvaalea iho. Hänen silmänsä olivat hopeiset, aivan kuin hän ei olisi ollut ihminen ja huulensa olivat luumunpunaiset ja täyteläiset."

"Tatiana nosti minut ylös ja venyttelin hetken itse. 'Missä minä olen?' kysyin. Tatiana ei vastannut, tuijotti vain minua. Kun en saanut vastausta, aloin turhautua. En muistanut mitään ajasta ennen heräämistäni, mutta näin välähdyksiä siitä, kun olin ollut elävien kirjoissa. Näin riitani Raijan kanssa, suloisen Augustin ja Decembren, Alexin lapsena."

"Kun Tatiana ei vastannut mitään, minä kiivastuin. 'Täytyyhän sinun minulle jotain kertoa! Mitä teen täällä? Mistä olen tänne tullut?' Nyt Tatiana viimein näytti kiinnittävän oikeasti huomiota minuun muutenkin kuin vain tuijottamalla. 'Mennään sisätiloihin, kerron siellä.' 'Ai mihin sisätiloihin -?' TZAP!

"Ilmaannuimme vanhanaikaiseen toimistoon, jonka pöytä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin antiikkinen. En tiennyt, oliko Tatianalla vain outo maku, vai oliko pöydällä jotain muutakin virkaa. Kutsun tätä siirtymistä ilmiintymiseksi, kun en muutakaan keksi. 'Istu', Tatiana kehotti ja osoitti minulle tuolia johon istuisin alas."

"Tein työtä käskettyä ja hetken oli aivan hiljaista, kun Tatiana mittaili minua katseellaan ja tarkasti ulkonäköäni päästä varpaisiin. Eikö hän ollut saanut puuhasta tarpeekseen jo ulkona? 'Haluat siis tietää, mitä teet täällä?' Tatiana kysyi ja nojasi leuallaan käsiinsä. Nyökkäilin innokkaasti. 'Aloitan perusasioista, äläkä nyt säikähdä', Tatiana varoitti. 'Sinä nimittäin olet valittu minun tilalleni Manalan ja Taivaan vartijaksi.'"

"Leukani loksahti auki. Luulin ensin kuulleeni väärin. 'Manalan ja Taivaan vartijaksi?' Minun täytyi sulatella tietoa ensin hieman. 'Mikä se Manalan ja Taivaan vartija oikein on?'"

"'Huolehdit siitä, että kuollessamme me menemme joko Manalaan tai Taivaaseen, riippuen teoistamme. Sinulla on myös valta päättää jonkun elinaika ennenaikaisesti tai pitkittää jonkun toisen elämää', Tatiana selosti. Minä en ollut uskoa korviani. 'Miksi valitsit minut?' kysyin."

"'Olet osoittanut elinvuosiesi aikana lujaa tahtoa päättää asioista. Kuten riitasi Raijan kanssa ja aivan oikeassa muuten olit. Hänen olisi pitänyt jättää poikasi rauhaan', Tatiana totesi. Aloin pikkuhiljaa uskoa asiat, joita Tatiana yritti takoa päähäni. Sitten minulle iski toinen ajatus. 'Entäpä jos en tahdo? En tahdo olla mikään vartija, enkä edes osaa lajitella kuolleita sen mukaan, minne he menisivät', huusin. Olin menettänyt viimeisetkin itsehillinntäni rippeet."

"Ennen kuin huomasinkaan, Tatiana oli siirtänyt minut yliluonnollisilla voimillaan istumaan sohvalle ja hän itse seisoi edessäni. 'Voi, kyllä sinä tiedät, älä huoli', Tatiana sanoi ja hänen silmänsä hehkuivat oudosti."

"Tatiana käytti taas voimiaan. Hän siirsi minut sohvalta ja taikoi sohvan tilalle vaatekaapin ja peilin. 'Valitse nyt vaatekaapista mieleisesi nykyaikainen vaate ja pue se yllesi. Sinä tulet minun paikalleni johtamaan yhtiötäni, ja sinulla tulee olemaan palkollisia, jotka voit tarpeen vaatiessa komentaa ihmisten kielellä 'salamurhaamaan' ihmisiä, mikäli et itse halua liata käsiäsi', Tatiana sinkautti minulle ohjeita samalla kun hän itse tarkasteli peilikuvaansa."

"Tatiana viittoi minut peilin luokse ja asetti minut kohtisuoraan sen eteen. Hän siirtyi taakseni ja tarkasteli minua. 'Nyt tarvitset toisenlaisen kampauksen. Ehkäpä sellainen olisi hyvä, jota olet käyttänyt ennenkin', Tatiana sanoi. Kun käännyin häntä kohti, hän huudahti: 'Juuri tuollainen kampaus on aivan loistava, näytät tosiaankin johtajattarelta.'"

"Hän vei minut oven eteen ja halasi minua. 'Nyt on minun aikani lähteä, pääsen viimeinkin haudan lepoon, kun minua ei tarvita. Sinun seuraajasi valitaan sadan vuoden päästä, joten olethan valmis silloin', hän sanoi onnellisena. 'Minä olen tehtäväni tehnyt, on sinun vuorosi olla johtajatar. Ja muista, mitä sanoin sinulle.' Tatiana vilkaisi minuun vielä viimeisen kerran ja astui ovesta ulos. 'Ai niin', hän kääntyi vielä minuun päin, 'salanimesi on sitten Cécilie Augusta.'

Nyt olen johtanut tätä yhtiötä kymmenen vuotta, ja on ollut suuri ilo saada palvelukseen myös Rebekka. Hän on ollut minulle suunnaton apu, kuin oikea käsi."

"Vau, mikä tarina", Seamus ihasteli. "Eihän tuollaista voi oikeasti sattua, mutta nähtävästi noin on tapahtunut." August oli aivan hiljaa, sillä hän oli poiminut yhden asian Andromedan tarinan lopusta.

"Rebekka, mitä sinä oikein olet tehnyt nämä viime vuodet", August kysyi kuin ohimennen, "minun muistaakseni työskentelet ravintolassa johtajan sihteerinä. Oletko vaihtanut alaa viime aikoina?" Seamus jäi tuijottamaan äitiään sanattomana ja Andromedan tyrmistynyt katse kertoi, ettei hän ollut osannut odottaa tällaista.

"Niin, tuota..." Rebekka näytti siltä kuin olisi narahtanut jostain kiinni. Voi ei, nyt rouva Augusta, tai siis Andromeda, meni pilaamaan kaiken, hän harmitteli.
"Odotan vastaustasi", August sanoi uhkaavasti.

Tässäpä sitten tämä osa, mitäs piditte? Oli kyllä pieni kehitteleminen, ja nyt sitten haluan kommentteja, kommentteja, paljon kommentteja! Kiitos. :) Mitä muuten arvelette ensi osan tapahtumista? Arvata saa. :)