Kuva on linkki sivulle.

Valitettavasti tämä LC on tullut tiensä päähän. Tiedän, tiedän, olin todella halunnut viedä tämän 10:nteen sukupolveen, mutta peli päätti toisin, sääli. Peli toimi kuin unelma tällä koneella melkein vuoden. Nyt minusta tulee petturi ja sitä rataa, mutta aloitan uuden LC:n kun olen saanut nämä asennettua uudestaan. Tässä siis kootut selitykset, jotka ovat (ihan oikeasti!) totta:

1. Peli on bugittanut viimeisen kuukauden, tällä hetkellä ainoat ei-bugittavat simini ovat Juliet (yllätys, yllätys), Connor ja Bianca. Kaikki muut bugittavat jollain tavalla. Esim. Rosen olen joutunut poistamaan pelistä boolPropilla. Kohta tietenkin tulee: "No mikset sitten jatka LC:tä, kun Connor ja Bianca ovat vielä jäljellä?" Syynä ihan puhtaasti se, että juonesta ei tule sen jälkeen yhtään mitään, kun ei ole kuin kolme hahmoa. Enkä ihan viitsi väkisin puskea läpi, koska virheilmoitus tulee n. joka viides minuutti, ja pelin käynnistämiseen menee joku viisi-kuusi minuuttia.

2. Olen heivannut välillä Downloads-kansionkin työpöydälle, mutta ei, bugittaminen ei johdu siitä. Luulisin, että tämä alkoi siitä, kun palautin Veronalan peliin. En kyllä osannut varautua tällaiseen silloin, ja JOS olisin tiennyt, että näin tulee tapahtumaan, niin olisin kyllä ihan suosiolla vaihtanut juonen tapahtumapaikkaa tai tarvittaessa koko juonen ja keksinyt jotain muuta yhtä kauheaa tilalle.

3. Olen suunnitellut uutta LC:tä tämän viikon, koska kun viime viikolla alkoivat nuo virheilmoitukset tihentyä eikä pelaamisesta tullut mitään (osan 28 sain vain vaivoin kuvattua ilman hermoromahdusta, samoin n. 1/3 osasta 29), niin sitten ajattelin, että eihän tästä tule mitään! Uskokaa pois, pidän Gonzalezeista niin paljon, että olen yrittänyt jokaista keinoa, jonka tiedän, mutta ei. Bugit eivät vain lähde pois. En vain ole sanonut mitään aikaisemmin, sillä toivoin, että joku joulun ihme tapahtuu ja peli alkaa taas toimia, mutta kun ei mitään ihmettä tullut, niin ei sitten. Eilen illalla sitten päätin Kummisetä III:tta katsoessani, että lopetan Gonzalezit ja aloitan uuden LC:n.

4. On tässä ehkä pieni osa kyllästymiselläkin, mutta yleensä olen päässyt siitä yli. Kuka mahtaa muistaa, kun kesällä tuli melkein kahden kuukauden tauko osien ilmestymiseen? Johtui ihan puhtaasti siitä, että olin niiiiin kurkkuani myöten täynnä pelaamista, että eihän siitä mitään tullut, mutta sitten jostain kuusesta löysin sen pelaamisintoni. Nyt kuitenkin olen kyllästynyt tuohon virheilmoitusten esiinmarssiin, että edes suuri haluni jatkaa legacya vaikka kuukauden tauon jälkeen ei näytä kantavan hedelmää, sillä virheilmoitukset eivät anna periksi. Tietenkin olisin pitänyt kuukauden tauon, jos se olisi mahdollista, mutta ei nähtävästi ole tämän LC:n kohdalla. Aloitan sitten sen uuden legacyn tämän vuoden puolella.

Uudesta legacysta en paljasta muuta, kuin että sukunimi tulee olemaan Corleone. Pälkähtipä eilen päähäni Kummisetää katsoessa, mutta ei siitä sen enempää. Olen kuitenkin suunnitellut tapahtumat jo neljännen sukupolven syntymään saakka (tämän viikon aikana), ja kunkin sukupolven lasten nimet. Tietenkin on useampi vaihtoehto, sillä ei sitä koskaan tiedä, kuinka monta poikaa/tyttöä tulee. Olen myös päättänyt perijöiden sukupuolen.

Tiedän, nyt tähän tulee vihausviestejä, joissa minut haukutaan pataluhaksi ja sitä rataa, mutta en minä voi mitään pelin bugittamiselle! Pelastin muuten Julietin simPE:llä, joten hänet varmaan nähdään Corleoneissa. Vähän aiheesta poiketen, vai? Ja tietenkin, nyt tapahtuu hirvittävä lukijakato ja kuten varmasti sanoinkin, vihausviestejä tulee ovista ja ikkunoista. :D Pitää olla negatiivinen, sillä petyin itseeni, kun annoin näin helposti periksi.

Toivottavasti näemme vielä seuraavan LC:n puitteissa, mutta nyt menen uudelleenasentamaan pelini. (Tässä kohtaa minua pitää vähän sääliä, sillä omistan kaikki muut lisäosat paitsi LE:n ja KK:n, kamasettejä en ollenkaan. Kamala ruljanssi, mutta kai minä sen sitten olen ansainnut. Ensin kuitenkin pelastan osan ladatuistani työpöydälle, jotta ne eivät katoa.)

Kiitän todella paljon lukijoita ja sitä aikamäärää, jonka he ovat uhranneet lukiessaan legacyani ja kommentoidessaan. Eilen, kun tein latauslistan, olin vielä aikeissa jatkaa, mutta niin no joo...

~ Beatrize

Tämä on nyt siis tämä lista, jonka te sitten halusitte, kun vaadin kommentoida tätä ideaa. :D Tässä on siis suunnilleen kaikki latauspaikat, jossa kuvaus mitä sieltä on. Laitan myös perään suosittelen, jos itse pidän lataussivustosta (ja sen annista) paljon. Sitten kysytyt ladatut: Katsothan ensin tämän listan ennen kuin kyselet mitään. Kiitos. :)

Latauslista aakkosjärjestyksessä

 All About Style - Ihania vaatteita, niin 'normaaleja' kuten sitten niitä 1700-luvun jne. (Käytin muuten tämän sivun historiallisia vaatteita siinä päiväkirjaosassa: Chapter 27: Tristan & Rose.) Suosittelen.

Around the Sims 2 - Lataan täältä jotain satunnaista sälää, kun löytyy jotain, johon kerta kaikkiaan ihastun.

BlackPearlSims - Sivustolla on aivan upeita uudelleenvärjäyksiä kaikenlaisesta sälästä, huonekaluseteistä jne. Suosittelen erityisesti Forum Designereita. Suosittelen.

Coolsims - Pidän hiusten tyylistä paljon, mutta tekstuureista en pidä. Yleensä etsiskelen GOSista jonkin uudelleenvärjäyksen.

Garden Of Shadows - Loistavia hiusten recoloreja, tarkistan aina täältä onko joillekin peggyn hiuksille tullut jo recoloreja. Tykkään myös joistain vaatteista ja siitä suuresta määrästä sälää mitä löytyy tältä sivulta. Suosin myös genetiikkoja todella paljon, ja erityisesti Mouseybluen silmät ja ihot ovat mieleeni. Täältä löytyy myös  Posing Sims - Posebox List - lista, josta olen löytänyt posehackeja. Suosittelen.

Janita's world - Pidän hiusten uudelleenvärjäyksistä, mutten siitä, että IZArc vihoittelee näiden kanssa, koska janita käyttää thaimaalaisia merkkejä, jolloin useimpien hiusten nimiin tulee kysymysmerkkejä eikä IZArc suostu purkamaan niitä. Yhdet hiukset olen kuitenkin saanut ladattua (Julietin uusimmat hiukset osassa 29), ja rakastan niitä yli kaiken. Täältä lataan myös posehackeja, varsinkin sellaisia jotka ovat käyttökelpoisia legacyssani. 

Justsims2 - Todella loistavia ja fantastisen hyvin tehtyjä vaatteita, ja suorastaan jumaloin tämän paikan juhlapukuja. Kun inbeatzia ei enää ole, tämä on kirkkaana ykkösenä listan kärjessä, kun tarvitsen simeille uusia juhlavaatteita, tai hieman juhlavampia arkivaatteita. Suosittelen.

Lazurowa Promenada - Täältä latailen kivaa sälää, kuten mattojen uudelleenvärjäyksiä, ja myös taulut ovat ihania.

Liana Sims2 - Jälleen kerran vaatteita. Sivustolla on myös donationeita, mutta täältä löytyy todella käytännöllisiä arkivaatteita naisista joka ikäluokalle ja aikuisille miehille. Myös tämän sivuston korvakorut ovat ehtaa tavaraa. Suosittelen.

Mango-Sims2 - Paikassa on ihania huonekaluja, ja näitäkin käytän melkein joka talossa. Varsinkin uusimmat setit ovat palvonnan kohteena. :D Suosittelen.

Mod The Sims - Tästä mainitsen suosikkitekijäni: -Shady-, Adele, Anva, blake_boy, bruno, buggybooz, Mirade

my mashup - Tästä paikasta löytyy kivoja tapetteja, mutta valitettavasti niin kovin vähän.

Peggyzone - Täältä lataan hieman yli puolet hiuksistani (tai oikeastaan meshit), ja suosin sekä ilmaisia että donationeja. Myös vaatteita tulee ladattua ja huonekalusetit ovat jotain ainutlaatuista, ja käytän niitä mielelläni taloissani. Suosittelen.

Raonjena - Pidän tämän paikan hiusten tyylistä, mutta tekstuureista en niinkään välitä, vaikka joihinkin hiuksiin ne sopivat kuin nakutetut.

Reflexsims - Olen ladannut suunnilleen jonkun kolmasosan huonekaluista täältä, koska ne vain ovat niin hienoja ja käyttökelpoisia joka paikassa. Suosittelen.

Rosesims2 - Täältä sitten ovatkin melkein loput hiukset, koska Rosen tekstuurit ovat niin ihania kuin olla ja voi. Lataan täältä myös kaikenlaista fantasiakamaa. Well, ima batman and i save the world and stuff... Suosittelen.

Sims in Paris - Mainittakoon suorastaan loistavat huonekalut. Vanhahtavaa, modernia, vähän kaikkia tyylejä sekoitettuna, sekä tietenkin giftit, jotka löytyvät BlackPearlSimsistä (linkki listan alkupäässä). Suosittelen.

Sirona Sims - Latailen täältä suhteellisen paljon genetiikkaa ja meikkejä, jotka ovat hienoja, ja valinnanvaraakin löytyy.

The SimsCave - Linkki vie suoraan Gamesirin osioon, josta olen ladannut mm. Ephemeran tekstuureilla hiuksia sekä oikeastaan kaikki posehackkini. :D Myös Ephemeran silmät ja meikit ovat löytäneet tiensä Downloads-kansiooni. Suosittelen.

TSR - Nyt en vielä rahtaa tähän linkkejä, mutta lempiartistini: Cashcraft, Jirka, Murano, Sims2Sisters, Shakeshaft, Steffor, StudioKhagerks, Windkeeper

4ESF - Lataan täältä paljon huonekaluja ja puutarhasettejä, enkä tulisi toimeen, jos niitä ei olisi. Olen huomannut, että käytän jotain 4ESF:istä ladattua oikeastaan joka talossa jonka rakennan. Suosittelen.

 

Kysytyt ladatut

Korvaavat ihot ovat Sironasimsistä, Ephemera July skin defaults, suora linkki.

Tässä on kolme kuvaa, jotka esiintyvät seuraavassa osassa ja ovat näin ollen myös maistiaiset. Enempää kuvia ei tipu (hahaa!), joten saatte sitten näiden perusteella päätellä, mitä osassa mahtaa oikein tapahtua... Enpä tiedä, kuinka kauan teillä menee hoksata, kuka näissä kolmessa kuvassa oikein seikkaileekaan... ;) Niin, ja ne kommentit olisivat hyvin sallittuja.

Kukaan ei muuten ole vieläkään kommentoinut sitä asiaa, että pitäisikö tehdä sellainen Latauslista-hommeli, jonka yhtenä osana olisi 'kysytyt ladatut'. Joten kommentoikaahan sitäkin tässä samalla.

Joten, guess who's back in business! Kuka mahtaa tunnistaa tämän neitosen, ja kukahan mahtaa arvata, mitä osassa oikein tapahtuu? Niin, ja kommentoikaa sitä latauslista-hommaa, olen kysellyt siitä varmaan kolmen edellisen kirjoituksen aikana, mutta siitä ei ole mainittu kommenteissa.

Uutta osaa taas, ja nyt jos ette putoa tuolilta juonenkäänteiden takia, niin... Ensin kuitenkin huomautan jälleen: kommenttien määrä on pudonnut taas kuin lehmän häntä, ja olisi todella mukavaa, jos kommentteja kirjoitettaisiin oma-aloitteisesti ilman pyyntöä. Piilolukijoita on monta, joten todellakin tahtoisin hieman kohennusta tuohon kommentointipuoleen, kiitos!

Pitää mainita, että muutin perheen Puuhalaan (juu, se kyllä tulee osassa), koska Veronalan herra Patrik Monttupuu päätti heittäytyä bugittavaksi, joten aina kun hän tuli tontille, niin virheilmoitusta kehiin vaan. Katsotaanpa sitten tässä osassa, kuinka moni osuikaan oikeaan. ;) Voin sanoa, että oikeita osumia tuli, mutta kaikki oikeat osumat eivät keskity tähän osaan, vaan lisää ensi osassa sitten. On muuten todella ihanaa pitää teidät jännityksessä! :''D Mutta mutta, osan pariin!

"Ei, ei tämä voi olla tässä, ei vain voi! En voi jäädä tänne, pakkohan täältä on ulos päästä! Toivottavasti joku tulee hakemaan minut pian, koska HÄN on jo matkalla takaisin, tiedän sen!"

On kulunut jo vuosi siitä, kun muutimme Connorin kanssa yhteen. Ehdimme myös muuttaa puolisen vuotta sitten tänne Desiderata Valleyhyn, koska halusimme ehdottomasti lämpimmämän ilmaston omaavaan kaupunkiin. Täällä vuoden keskilämpötila on noin 25 astetta, joten aina on kesä - ja lämmin.

Oli kesäkuu, ja tein itselleni aamupalaksi täytetyn pannukakun. Samalla mietin sitä, kuinka hyvä onni minulla olikaan käynyt. Connor oli röyhkeän hyvännäköinen, varakas ja aivan ihana. Olin aivan varma, että vaikka kuinka moni nainen olisi mieluusti ottanut hänet itselleen, jos vain olisi saanut.

Söimme yhdessä aamupalaa - minä pannukakkua ja Connor jotain leipää - ja juttelimme aivan arkipäiväisistä asioista. "Connor, sinullahan on tulossa iso artikkeli Shade-lehteen, eikö vain? Sen takia sinun täytyy varmaan tehdä todella pitkiä päiviä, sillä se uusi pomosi on turhan vaativa, aivan turhan vaativa. Eikö hänelle ole tullut mieleenkään, että sinulla on tyttöystävä, josta pitää huolta? Toki minäkin olen töissä, mutta teen edelleen etätöitä Veronaville Newsille."

"Toki, kulta, mutta minulla olisi yksi elintärkeä pyyntö sinulle. Saat itse päättää mitä teet asian suhteen, mutta toivon sinun vastaavan myöntävästi", Connor sanoi ja hänen äänensä oli suorastaan hunajainen. Hän laittoi kätensä taskuunsa ja etsi sieltä jotain.

"Asia on nyt vain niin, että olen tähdännyt tällaiseen onnelliseen, seesteiseen hetkeen jo monta viikkoa, joten... Tuletko vaimokseni, rakas Bianca?"

Olin kuin puulla päähän lyöty. Mitään tällaista en tosiaankaan ollut osannut odottaa. "Vaimoksesi?" Sanat kuulostivat vierailta omilla huulillani.

"Oletko - oletko nyt aivan varma asiasta, Connor?" kysyin ja katsoin epäröivästi Connoria, aivan kuin hän räjähtäisi nauramaan ja sanoisi koko asian olevan vain pilaa - hyvin huonoa pilaa. Kun Connor pudisti päätään, oli siinä ja siinä, etten pyörtynyt. "Tottakai minä tulen vaimoksesi!" huudahdin.

"Tämä sormus on kaunis, Connor", huokaisin, "mutta sinä olet ihana. En voisi toivoa parempaa avomiestä. Jonain päivänä me menemme naimisiin, saamme lapsia ja olemme uriemme huipulla."

"Tahtosi on lakini, prinsessa", Connor sanoi, syöksyi ylös tuolilta, tarttui käteeni ja veti minut häntä vasten. Sain jälleen kerran tuntea hänen lämpimät, täydelliset huulensa omilla huulillani.

"Prinsessa, mitä tekisinkään ilman sinua?" Connor kysyi ja hänen katseestaan huokui rakkaus, kun hän katsoi suoraan omiin silmiini.

"Et yhtikäs mitään", totesin ja naurahdin. Oli niin ihanaa vain maata hänen käsivarsillaan ja tietää, että Connor on tarpeeksi vahva pitämään minut siinä. Katsoin Connorin silmiin, jotka ovat yhtä siniset kuin meri, voisin upottautua niihin ja tuntea aaltojen lyövän selkääni.

"Se oli retorinen kysymys, Bianca!" Connor huudahti, mutta purskahti nauruun.

Connor halasi minua lujasti, eikä minun auttanut tehdä muuta kuin vastata halaukseen, sillä Connorilla ei ilmeisestikään ollut pienintäkään aikomusta päästää minua pois. Hän vain piti minua siinä. Ei minulla kyllä mitään sitä vastaan ollut, olin aina halunnut rakastavan miehen, joka välittää minusta ja kuuntelee myös minun mielipiteitäni. Naisilla on yllättävän suuri vaikutus miesten mielipiteisiin, sen olen saanut huomata kuluneen vuoden aikana.

***
Sillä aikaa Veronavillessä.

"Mitä asiaa teillä oikein mahtaa olla, neiti -?" Veronaville Newsin johtaja katsoi kysyvästi hänen edessään olevaan mustahiuksiseen, jumalaisen kauniiseen naiseen.

"Sheridan. Rose Sheridan", vastasi nainen.

"Aivan, niin, minun korviini ei ole kantaunut, mitä noin nuori ja kaunis nainen on oikein minulta haluamassa? Lehdessä on muutama paikka vapaana, jos olette työpaikkaa tullut hakemaan."

"Ei, en ole tullut hakemaan työpaikkaa. Olen tullut hakemaan tietoja Bianca Gonzalezista ja Connor DeJanesta. Olen kuullut, että he muuttivat pois Veronavillestä. Missä he ovat nyt?"

"E-en voi kertoa sitä teille, hyvä neiti", lehden johtaja herra Jameson sanoi. Hän oli kavahtanut naisen ääntä, joka kuulosti tuhat kertaa vaarallisemmalta kuin mitä tämän ulkonäkö antoi ymmärtää. Pian hän sai kuitenkin itsevarmuutensa takaisin. "Neiti hyvä, tämä on todella huono kiristysyritys. Kehotan teitä nyt poistumaan, ennen kuin soitan varti-"

"Ei, ette te soita vartijoita, koska te kuolette, jos ette kerro mitään", Rose sanoi silkkisellä äänellä.

"Ta-tapatteko te minut?" herra Jamesonin ilme oli kauhistunut. "Neiti hyvä, olen hyvin vaikutusvaltainen henkilö. Jos te nyt murhaatte minut, takaan, että teidät otetaan kiinni ja joudutte vastuuseen teoistanne. Olkaa nyt hyvä sim, ja lähtekää!"

"Mutta kun minä en ole sim. Olen jotain muuta, jotain paljon suurempaa, jotain paljon mahtavampaa!"

Rosen huulet kaartuivat voitonriemuiseen, ilkeämieliseen hymyyn, juuri kun hän valmistautui antamaan iskunsa. Jos tuo kääkkä ei tietoja minulle anna, minä puserran ne hänestä, hän ajatteli.

Viiden minuutin kuluttua Rose jo poistui toimistosta ja sanoi sihteerille, että herra Jameson haluaa olla rauhassa. Hän ei ollut jättänyt jälkeäkään taistelusta, eikä herra Jamesonia löydettäisi vielä moneen tuntiin. Rose oli kuitenkin tyytyväinen, sillä hän oli saanut erään tärkeän tiedonjyväsen. Herra Jameson oli huudahtanut "Desiderata Valley" juuri, kun oli kuolemaisillaan.

***
Kahden viikon kuluttua Desiderata Valleyssa.

Olin todella huolestunut, kun johtaja soitti Connorille ja käski tämän lähteä heti paikalla töihin. Kunhan Connor ei vain saisi potkuja, ajattelin, mutta miksi edes saisi? Hänhän on loistava journalisti, kukaan ei ole häntä parempi.

Connor oli juuri lähdössä pihasta, kun juoksin portaita pitkin alas ja huiskutin hänelle. Yritin olla näyttämättä surullista ilmettäni.

Connor katsahti minuun ja hänen suupielensä kaartuivat hymyyn. Hän huiskutti vielä kerran, ennen kuin kaarsi autollaan pois pihasta ja aloitti matkansa kohti sanomataloa.

Jäin katsomaan hänen peräänsä huolestuneena. Tiesin, että tänään tapahtuisi jotain perin ikävää, en vain tiennyt yhtään mitä. Vaikka Connor oli iloinen ja selvästi innoissaan, en silti voinut torjua sitä pienenpientä ajatusta, että johtajalla olisi ikävää kerrottavaa.

Päätin kuitenkin keksiä jotain muuta tekemistä kuin murehtia Connoria. Nostin lehden maasta ja vilkuilin otsikkoja. Silmiini hyppäsi otsikko 'Mystinen katoaminen Veronavillessä'. Ajattelin lukea artikkelin myöhemmin illalla, sillä nyt oli niin paljon muutakin tekemistä.

Viedessäni lehteä sisälle sormeni suorastaan kutisivat halusta avata lehti ja lukea artikkeli kokonaan. En kuitenkaan sallinut itseni tehdä niin. Ensin kotityöt ja muut pakolliset toimet, sitten vasta huvi ja artikkeli.

Taloa siivotessa tulin nälkäiseksi, ja ajattelin viimeisintä uudenvuodenlupaustani, jota en ollut vielä aloittanut. Olin luvannut alkaa syödä terveellisesti. Uudestavuodesta on kuitenkin jo puoli vuotta, joten olisi korkea aika laittaa lupaus täytäntöön vielä tämän vuoden puolella.

Kaivoin jääkaapin uumenista salaattitarpeita ja loihdin itselleni herkullisen fetakanasalaatin. Näin alkaa siis terveellinen ruokavalioni, mietin.

Maistoin varovasti salaattia, sillä en oikein luota omiin tekeleisiini. Minä en ole kummoinenkaan kokki, ja onnistun todella usein polttamaan ruokani. Olen oikeastaan maailmanmestari siinä. Tätä ruokaa en ole voinut polttaa, koska en ole käyttänyt hellaakaan, ajattelin omalla pimeällä huumorillani. Maistoin... ja totesin salaatin olevan peräti hyvää. Siihen en ollut tottunut omien ruokieni kohdalla.

Pian makasin jo selälläni sängyllä ja puhuin sisareni Renéen kanssa puhelimessa. Hänellä oli tärkeää sanottavaa. Isä oli mennyt naimisiin sen eläinlääkärinsä kanssa, ja oli ollut todella pettynyt, kun minusta oli tullut perijä. "Mutta eihän se sinun syysi ole, että isä on pettynyt", kuulin itseni sanovan puhelimeen.

"Minusta isä ei hahmota sitä, että minä en halunnut alun alkaenkaan perijäksi", Renée huokaisi.

"Isä ei halua perijäksi tällaista älykköä, koska hän pelkää, etten saa miestä", sanoin ja tunsin olevani asiasta hyvin varma.

"Isä on lapsellinen", Renée tuhahti, "hän ei edes tiedä, että olet kihloissa. Kysyin, haluaako hän tietää kuulumisia sinusta, ja lyhytsanainen vastaus kuului näin: 'EN.' Minusta isä on todella epäreilu. Meillä molemmilla olivat samanlaiset mahdollisuudet ryhtyä perijöiksi, mutta ei, hän oli jo valinnut oman suosikkinsa, eikä suostu edes miettimään toisia vaihtoehtoja."

"Isä nyt on hieman omalaatuinen. Hän on ollut liian kauan aivan liian yksin", tuhahdin ja huomasin siirtyneeni yläkerran aulan sohvalle istumaan.

"Jospa sinä soittaisit isälle ja kertoisit, että olet mennyt kihloihin? Eihän hän hennoisi lyödä luuria oman tyttärensä korvaan", Renée mietiskeli.

"Voisihan sitä yrittää. Nähdään sitten häissäni", sanoin innoissani ja lopetin puhelun.

"...minä en näe mitään hyvää siinä, että sinä olet perijä! Ja mikä hyypiö tämä Connor oikein edes on? Hän on aivan varmasti niitä uusiorikkaita, jotka tuhlaavat rahansa sitä mukaa kuin sitä saavat."

"Mutta isä -"

"Neitiseni, sinä olet tehnyt elämässäsi huonoja valintoja. Et pitänyt minusta huolta silloin kun Kati jätti minut kuin nallin kalliolle ja nyt sinä siis olet perijä! Mitä sinä olet tämän eteen oikein edes tehnyt!?"

"Paljonkin", sanoin, "olen arvostettu journalisti, olen kihloissa Connorin kanssa. Hän on myös arvostettu journalisti, hän on voittanut Simlitzer-palkintojakin!"

"Vai niin. No, hyvää loppuelämää sitten vaan!" Tuut tuut tuut.

Katsoin ikkunasta ulos, mutta en kohdistanut katsettani juuri mihinkään. Isän kanssa jutteleminen oli ollut masentavaa. Hän ei ollut yhtään kannustava, ja viha kuulsi jokaisesta hänen lausumasta sanastaan. Kuinka isä voi vihata minua näin paljon? mietin katkerana. Olen tehnyt aivan yhtä paljon hänen eteensä kuin Renéekin. Ehkä hän vain ei huomannut minua ikinä.

Hain makuuhuoneestani kannettavan tietokoneeni ja asetin sen oleskeluhuoneen lattialle. Ajattelin jatkaa artikkelia Desiderata Valleyn silmäätekevistä. Hankalinta asiassa oli, että täällä ei ole kuin yksi julkisuuden henkilö, neiti Viola Fonda, ja häneltä on todella vaikea saada haastattelua. Seuraavaksi tärkeysjärjestyksessäni olikin yrittää järjestää haastattelu hänen kanssaan. Sitä varten minulla oli tämä tietokone.

Etsin internetistä Viola Fondan managerin yhteystietoja. Ottaisin häneen yhteyttä ja lupaisin kirjoittaa totuudenmukaisen artikkelin, en muuntelisi Violan sanomisia ollenkaan. Minut on tunnettu rehtiydestäni ja toivon, että maineeni on tavoittanut myös Desiderata Valleyn. Pienen etsimisen jälkeen löysin managerin yhteystiedot. Angela Brown, Mayfield Avenue 2015, Desiderata Valley. Raapustin tiedot ylös pienelle paperilapulle, suljin kannettavani ja kuljetin sen takaisin makuuhuoneeseeni.

Viiden aikaan illalla sallin itseni hakea sanomalehden, avata sen ja etsiä artikkelin, joka kertoi mystisestä katoamisesta Veronavillessä. Etsin katseellani kohtaa, ja löysin sen kolmannelta sivulta. Artikkeli oli iso, melkein puoli sivua, joten kadonnut oli ilmeisesti jokin tunnettu henkilö. "Voi ei..."

"Herra Keith Jameson, Veronaville Newsin johtaja, on kadonnut mystisesti. Poliisipäällikkö Mattias Svenholm kertoi, että hänen työhuoneensa lattialta löytyi muutamia verijälkiä, sekä erikoinen kuvio, joka näytti ikäänkuin hymyilevän meille irvokkaasti. Verijäljistä päätellen Jameson ei ole haavoittunut vakavasti, mutta sieppaaja näyttää olevan tosissaan... Odotamme lunnasvaatimuksia... Soittakaa numeroon 004-6719934..."

***
Kello kymmenen samana iltana.

Tumma hahmo katsoi tontin reunamilta, kuinka valo yksi toisensa jälkeen sammui. Hän katsoi, kuinka ikkunoista näkyvä varjo hävisi vähäksi aikaa, ja ilmestyi pian yläkerran ikkunaan. Pian makuuhuoneenkin valot sammuivat.

Nainen harppoi postilaatikon luokse. "Täytyy varmistaa, että olen tosiaan oikeassa paikassa", hän mietiskeli itsekseen. Nainen alkoi avata postiluukkua, ja varmisteli samalla tarkalla kuulollaan, ettei kukaan olisi lähistöllä katsomassa hänen outoja puuhiaan.

Nainen raotti luukkua enemmän ja enemmän. Vähä vähältä sieltä pilkotti jotain keltaista, joka näytti laskuilta.

"No mutta, mitäs täältä oikein löytyykään?" nainen myhäili tyytyväisenä itsekseen ja naurahti. Hänen äänensä oli pehmeä, mutta jotain kylmää siinä oli.

"Laskuja!" nainen huudahti voitonriemuisena. "Tämä on osoitettu Bianca Gonzalezille, ja tämä toinen taas Connor De Janelle. Olen siis sittenkin oikeassa paikassa. Keith Jameson ei puhunutkaan läpiä päähänsä."

Nainen nosti postilaatikon kyljessä olevan läpän merkiksi siitä, että laskut ja muut kirjeet oli otettu pois. Kun Connor tulisi kotiin, hän luulisi, että Bianca oli käynyt hakemassa heidän postinsa.

"Taidanpa vielä tervehtiä Biancaa oikein kunnolla", nainen mietiskeli ja hihitti hiljaa. Yllätykset ovat aina ihania. Tai, melkein aina.

Nainen lähti kiipeämään portaita ylös. "Kirotut ulkovalot", hän sihahti, "nehän näyttävät minut koko naapurustolle, jos joku katsoo tänne päin."

"Vien ensin laskut sisälle jonnekin näkyvälle paikalle", nainen myhäili, "ja sitten käyn sammuttamassa nuo ulkovalot. Täytyy kuitenkin lähtiessäni laittaa ne takaisin päälle, ettei kukaan epäile mitään."

Viimein, kompastuttuaan ensin tuoliin, nainen laski laskut valkoiselle pitkälle, vanhahtavalle pöydälle, joka oli portaiden alla. "Tästä Connor löytää laskut", nainen sanoi tyytyväisenä, "ja voisin vaikka vannoa, että tähän he yleensä laittavatkin laskut."

Nainen tuijotti pimeyteen, hän oli juuri sammuttanut ulkovalot. Kukaan ei nyt näe minua, hän ajatteli. Hän kuuli jostain askelten ääniä, jostain jalkakäytävältä. Hän myös kuuli tarkalla kuulollaan, että yläkerrassa Bianca oli herännyt ja noussut sängystä jalkeille.

Jään odottamaan tähän oven taakse, nainen ajatteli. Hän halusi nähdä Biancan tulevan alakertaan, ja päätti sitten esitellä itsensä, kun tämä olisi alakerrassa.

***
Kuuntele seuraavaa kappaletta samalla kun luet. 

Minä heräsin kuultuani ääniä ulkoa ja päätin lähteä katsomaan, mitä oikein oli tekeillä. Vannon kuulleeni ulko-oven käyvän, yritin takoa itselleni päähän.

Astelin portaat alas, ja näin yön pimeyden peilautuvat keittiön puhtaudesta kiilteleviin lattioihin. Silloin kuulin ulko-ovelta ääniä. Joku on meidän pihallamme, olen aivan varma siitä.

Olin juuri todennut olohuoneen tyhjäksi, kun takaani kuului pehmeä, kylmä naisen ääni: "No mutta, hyvää iltaa, Bianca. Olenkin odottanut sinua." Käännyin hitaasti katsomaan puhujaa.

"Ku-kuka sinä oikein olet? Mitä sinä teet minun kodissani?" kiljahdin ja yritin sinnikkäästi estää itseäni näyttämästä pelkoa. En kuitenkaan onnistunut yrityksessäni, vaan kasvoni vääntyivät pelokkaaseen ilmeeseen.

"Ah, Bianca, Bianca, Bianca", nainen myhäili, "etkö tosiaankaan tunne minua? Tiedän, että Julia Capula näytti sinulle kuvani, tai oikeastaan maalauksen, joka esittää minua."

Mietin, mietin ja mietin. En vain millään keksinyt, kuka tämä nainen oikein oli. "En tiedä, kuka olet", tunnustin.

"No katsopa hieman tarkemmin, näytän sinulle vielä asennonkin, jossa olin maalauksessa. Olin kyllä hieman eri asussa, mutta nykyaikana on oltava... no, nykyaikainen."

Silloin ymmärsin. "Si-sinä... et voi olla... et sinä VOI olla Rose Capula!" En voinut millään käsittää, kuinka hän oli siinä. "Sinunhan pitäisi olla kuollut! Sinä elit 1750-luvulla, et sinä enää voi elää!"

"Voi kuule, kyllä minä vain voin. Aivan, mutta enhän minä enää ole Rose Capula, nykyiseltä nimeltäni oli Rose Sheridan. Katsos, Capula-nimi olisi herättänyt turhia kysymyksiä, ja enhän minä niitä halua. Tiedän, että kuulit tarinani, tiedän sen. MINÄ olin vastuussa kaikista niistä murhista, MINÄ iskostin Tristan Monttupuun - sen katalan kelmin - päähän, että hän oli nukkuessaan murhannut kaikki nämä ihmiset ja sen lisäksi myös minut. MINÄ olen vastuussa Keith Jamesonin katoamisesta, ja myös hänen kuolemastaan."

"Si-sinähän olet murhaaja!" sanoin, "mutta et ole kyllä vieläkään selittänyt, kuinka olet vielä elossa." Siinä samassa Rose tarttui minua kädestä ja veti minut pihalle.

"Nyt mennään!" Rose kiljaisi ja nykäisi minua niin rajusti kädestä, että tuntui kuin olkapää olisi mennyt sijoiltaan. Huomasin hänen hyppäävän ilmaan, ja hän suorastaan juoksi. Pian tunsin olevani itsekin ilmassa, mutta pelkäsin putoavani koko ajan, pelkäsin, että Rose irrottaisi otteensa.

"Sinä et näe päivänvaloa vähään aikaan, Bianca", Rose sihisi ja hymyili minulle häijysti. Niin me lensimme yön synkkyyteen.

***
Kahden tunnin kuluttua.

Kello oli jo melkein kaksitoista, kun Connor palasi kotiin. Uusi pomo oli tarjonnut hänelle ylennystä, koska hän oli uurastanut koko päivän Keith Jamesonin katoamisesta kertovan artikkelin parissa.

"Miksi täällä on erikoisen pimeää?" Connor ihmetteli, "eihän Bianca yleensä laita ulkovaloja yöksi pois, eikä varsinkaan silloin, kun tietää minun olevan myöhään töissä."

Connor ajoi autonsa talliin, pysäköi sen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja aukaisi kuljettajan puoleisen oven. Hän vilkaisi vielä itseään peilistä, varmisti, että menisi hyvännäköisenä Biancan luokse.

"Todella kummallista, että valot ovat pois", Connor toisti ja hieroi ihmeissään leukaansa astellessaan metallisia portaita kohti. Hän sattui vilkaisemaan postilaatikkoa. "Bianca on nähtävästi käynyt hakemassa kirjeet, koska merkki on laskettu alas."

"Bianca on varmasti nukkumassa", Connor toisteli itselleen, mutta tunsi silti pelkonsa kasvavan. Hän oli miettinyt asioita, eikä hän ollut ikinä saapunut illalla kotiin ilman, että ulkovalot olivat olleet päällä.

Connor asteli portaat hipihiljaa ylös. Hän ei halunnut herättää Biancaa, joka oli aivan varmasti nukkumassa. Silti hän ei ollut siitä asiasta aivan varma. Mitä jos Bianca on lähtenyt? Ei, ei voi olla lähtenyt. Hänen tavaroitaan oli alakerrassa.

"Biancaa? Bianca, kultase-" Connorin lause jäi kesken hänen astuessaan makuuhuoneeseen. Oven avautuessa valot napsahtivat automaattisesti päälle. Yksi modernin talon hienouksia.

Connor tuijotti käsi suunsa edessä vuodetta; se oli tyhjä. Ei Biancaa. Hän ei ollut ollut alakerrassa, eikä hän ollut nyt täälläkään. Ehkä hän on vessassa, Connor yritti rauhoitella itseään.

Odotettuaan viisi minuuttia paniikki oli jo vallannut Connorin kokonaan. "Ei, ei Bianca ole enää missään vessassa. Hän on kadonnut! Lähtenyt! Jättänyt minut!" Makuuhuoneen puhelimen pirinä kuitenkin keskeytti hänen ajatuksensa.

"...olen kaapannut Biancan. Sinun on itse keksittävä, kuinka löydät hänet, jos hän on sinulle rakas..."

Connor kuunteli puhelimesta kuuluvia sanoja ja istui masentuneena yläkerran aulan vihreällä sohvalla. Bianca on kaapattu, hän ei ole lähtenyt, Connor tunsi pientä helpotusta ajatuksesta, että häntä ei oltu jätetty. Hänhän on vaarassa! hän tajusi sillä samalla sekunnilla.

***

Istuin vihreässä häkissä jossain tunkkaisessa kellarissa. Minulla ei ole hajuakaan, missä olen, ajattelin. Katselin ympärilleni. Huoneessa oli kaikenlaista roinaa - ja Rose.

"On varmaan mukavaa istua siellä häkissä?" Rose kysyi ilkeästi. "Minä en tiedä, en ole koskaan kokeillut."

"Pä-päästä minut pois, ole niin kiltti", vaikeroin ja maanittelin, "ethän sinä voi minua täällä ikuisesti pitää! Minua tullaan etsimään, ja minut löydetään. Pääset paljon vähemmällä, jos päästät minut nyt pois!"

"Kyllä sinä jossain vaiheessa pääsetkin pois", Rose kihersi, "mutta ensin pidän sinut täällä ja yritän iskostaa päähäsi eräänlaisen asian, jonka pitäisi olla myös opetuksena."

"Mi-minä teen mi-mitä v-vain, ku-kunhan vain pä-päästät minut tä-täältä p-pois", sanoin ja olin itkuun purskahtamisen partaalla. Tunsin kyynelien kihoavan silmiini.

Rose lähti kävelemään poispäin minusta, kohti seinää. Mietin, mitä ihmettä hän oikein aikoi. Hän käveli itsevarmoin askelin, eikä edes vaivautunut katsomaan taakseen. "Opetus on..."

"Älä puutu asioihin..."

"...jotka eivät sinulle..."

"...kuulu."

Huoneeseen ilmaantunut savu oli pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, mutta niin oli myös Rose. Hänellä oli varmasti yli-inhimillisiä voimia, sillä eihän huoneessa ollut edes ovea! Taistelin kyyneliä vastaan parhaani mukaan.

Tunsin kyynelen liikkuvan poskeani pitkin, ja silloin aloin laulaa hiljaa surullista laulua, jonka olin kuullut kerran kauan sitten radiosta.

"We're surfing in the air
We are swimming in the frozen sky
We are drifting over icy mountains floating by

Suddenly swooping low
On an ocean deep
Rousing up a mighty monster from its sleep

We're walking in the air
we're dancing in the midnight sky
And everyone who sees us greets us as we fly..."

 

Noniin, tässä siis tämä osa. Tein lopusta hieman surullisen lisäämällä tuon 'Walking In The Air' -kappaleen, sillä itselleni tulee ainakin surullinen fiilis kuunnellessa tätä. Tällä kertaa ei kysymyksiä, koska en keksinyt yhtäkään (nyyh), mutta niitä kommentteja! Aivan, voi toki arvailla, mitä seuraavassa osassa tapahtuu, mikäli haluaa. :''D